Kääntöpiiri > G12-näky - sivu 2/6

 

MITÄ ON G12-SOLUTOIMINTA?

Seurakunnalla on rakenne

Ef.4:11-16 osoittaa meille tietyn rakenteen seurakuntaelämälle. Ensimmäiseksi Jeesus Kristus on ruumiinsa eli seurakuntansa pää. "Kristus, josta koko ruumis, yhteen liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on" (16). Toiseksi seurakunta koostuu Jumalan ihmisistä, Kristuksen ruumiista, ja kolmanneksi srk:lla on johtajia, joiden tulee valmentaa Jumalan ihmisiä. "Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit, että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat, varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen."

Kääntöpiiri-seurakunnan vanhimpina, eli johtoryhmään kuuluvina, palvelevat johtavan pastorin Markku Tenhusen lisäksi Eero Seevaara, Tommy Rostedt ja Pekka Rimpeläinen. Olemme saaneet G12-soluseurakuntanäyn sydämiimme. Tavoitteemme on varustaa jokaista uskovaa moniin eri palvelutehtäviin raamatullisella tavalla. Jumala päätti julistaa evankeliumin jokaisen Kristukseen kuuluvan jäsenensä kautta, seurakuntansa välityksellä, itsekullekin antamiensa lahjojen kautta. Kuinka johtajina teemme meille uskotun tehtävän aikamme ja kulttuurimme keskellä, siihen me tarvitsemme yhä uudelleen tuoreen näyn, vision ja strategian Pyhän Hengen innoittamana, voidaksemme olla uskollisia Jumalan suunnitelmalle.

Jeesuksen ja alkuseurakunnan toimintaa tarkastellessa huomaamme, että täysin intekroituneen soluseurakunnan (täysin yhtenäisen toimintakokonaisuuden muodostanut seurakunta) rakenne edesauttaa parhaalla tavalla toteuttamaan seurakunnalle uskottua tehtävää. G12-soluseurakunnalla on vankka raamatullinen perusta. Se on myös kanava jokaisen uskovan varustamisessa ja palvelutehtäviin asettamisessa. Pelkästään rakenne ei kuitenkaan ole kasvun syy vaan se on kanava seurakunnan hyvinvoinnille ja kasvulle. Kristuksen ruumis ei kasva oikean opin tai oikean rakenteen ansiosta. Emme halua korostaa rakennetta vaan Jeesusta, Jumalan armoa ja Pyhän Hengen läsnäoloa, jotka ovat uskonelämän sisältö, lähde ja voima.
Myös jokaisella uskovalla on vastuu omasta kasvustaan. Solutoimintaan mukaan tuleminen sekä erilaisten vastuutehtävien ottaminen on jokaiselle vapaaehtoista. Päämäärämme kuitenkin on, että jokaiselle luodaan mahdollisuus elää sitoutuneessa suhteessa seurakuntaan.


Lähetyskäskyn seuraaminen

Jumala kutsuu seurakunnan johdattamaan kansat Kristukselle. 1900-luku oli historian suurimman hengellisen sadonkorjuun aikaa kehitysmaissa. Elonkorjuu on kuitenkin vielä kesken. Eurooppa elää jälkikristillistä aikaa. Se on sekularisoitunut, ja eurooppalaisten seurakuntien jäsenmäärät kutistuvat kutistumistaan. Kaksi miljardia 10/40 -ikkunan alueella elävää ihmistä eivät ole kuulleet evankeliumin ilosanomaa. Monet hengelliset johtajat ovat tietoisia kansakuntansa epätoivoisesta hengellisestä tilasta etsien apua erilaisista soluseurakuntamalleista. Maailman suurimmat ja nopeimmin kasvavat seurakunnat ovat soluseurakuntia. Kolumbialainen Kansainvälinen Karismaattinen Missio -seurakunnan (MCI) G12-malli on herättänyt kansainvälistä mielenkiintoa yli muiden mallien. Cesar ja Claudia Castellanosin johtama seurakunta on vastaanottanut ja kehittänyt näkyä, jonka avulla on mahdollista seurata lähetyskäskyä ja voittaa kaikki kansat Kristukselle.


Näky soluseurakunnasta

Näky soluseurakunnasta on tämän ajan visio. G12-solumalli perustuu kahdentoista apostolin johtajuuteen. Soluseurakunnassa solut eivät ole vain yksi työmuodoista. Soluseurakunnan elämä ja palvelusvirat virtaavat ensisijaisesti soluissa. Solut ymmärretään seurakuntina pienoiskoossa, ei pien- tai erityisryhminä. Evankeliointi, opetuslapseus, uskovista huolenpito ja rukous ovat solujen funktioita. G12-malli seuraa Jeesuksen esimerkkiä. Jeesus valitsi ja koulutti kaksitoista opetuslasta. Näyn hedelmä on todiste siitä, että G12 on tehokkain mahdollinen tapa seurata lähetyskäskyä.



Mikä on solu?

Solut ja alkuseurakunta

Alkuseurakunnan menestys perustui näkyyn soluista. Helluntaina Jerusalemin seurakuntaan liitettiin 3 000 uutta uskovaa, joista jokainen kastettiin ja pysyi uskossa. He kaikki pysyivät apostolien opetuksessa ja yhteydessä rukoillen ja levittäen evankeliumia. Kontrasti nykyseurakuntaan, jonka vastakääntyneistä 93 prosenttia ei koskaan palaa seurakuntaan, ja joka menettää 70 prosenttia niistäkin, jotka palaavat seurakuntaan, on melkoinen. Solut olivat tärkein syy alkuseurakunnan menestykseen. "Joka päivä he uskollisesti kokoontuivat temppeliin, ja kodeissaan he yhdessä mursivat leipää ja aterioivat riemullisin ja vilpittömin mielin" (Apt. 2:46). Uskovat kokoontuivat temppelissä ja kodeissa. Alkuseurakunnan solut olivat kirkkoja pienoiskoossa tehden kaikkea mitä seurakunta tekee. Solut levittivät evankeliumia, ylläpitivät uskovien yhteyttä, rukoilivat ja pitivät huolta köyhistä. Miten muuten voidaan alkuseurakunnan räjähdysmäinen kasvu ja tehokas opetuslapsien tuottaminen selittää?


Seurakunta pienoiskoossa

Soluseurakunnan soluilla ei ole paljoakaan tekemistä perinteisen seurakunnan pienryhmätoiminnan kanssa. Kotikokouksilla, rukousryhmillä ja raamatturyhmillä on omat funktionsa, mutta ne eivät ole soluja. David Finnellin mukaan solut: "organisoivat uskovien ruumiin pienryhmiin, joissa ylistetään, koetaan Jumalan läsnäolo, pidetään huolta toisistaan ja viedään evankeliumi ympäröivään yhteiskuntaan." Solut toimivat kuin seurakunta, tehden kaikkea, mitä seurakunnan tulee tehdä. Todellinen seurakunnan työ tapahtuu soluissa.


Soluseurakunta vai seurakunta, jolla on soluja?

Soluseurakunta ja perinteinen seurakunta käsittävät pienryhmien merkityksen täysin eri tavoin. Monilla britti- ja eurooppalaisilla seurakunnilla on pienryhmätoimintaa. Toisille seurakunnille pienryhmät ovat elintärkeitä, toisissa seurakunnissa pienryhmillä ei ole käytännössä lainkaan elintilaa. On aika pysähtyä miettimään, millä tavoin seurakunta toimii parhaiten. Monet seurakunnista etsivät tehokasta solutoiminnan mallia. Solut eivät kuitenkaan ole ainoastaan toimintamuoto toimintamuotojen joukossa, vaan solut ovat välttämättömiä seurakunnan elämälle. Ainoastaan solut kykenevät ravitsemaan, kouluttamaan ja mobilisoimaan opetuslapset.

Perinteinen seurakunta on ohjelmakeskeinen, kun taas soluseurakunta keskittyy ihmisiin. Perinteisen seurakunnan voima on hyvässä ohjelmassa. Mitä parempi ohjelma, sitä parempi seurakunta! Toiminta keskittyy kirkkorakennuksiin. Kirkon sijainti, koko ja arkkitehtuuri määrittävät seurakunnan toiminnan. Ihmiset otaksuvat, että kunhan tilaisuus on ohi ja kirkkorakennus tyhjä, seurakunnalla on viikon tauko.

Soluseurakunta ei toimi näin. Soluseurakunta on yhteisö-, ei rakennuskeskeinen. Sen työ tapahtuu soluissa. Seurakunta ei ole ohjelmanumero, vaan koostuu ihmisistä. Keskittyminen ihmisiin on mahdollista ainoastaan seurakunnassa, joka ei keskity ohjelmien tuottamiseen, vaan joka tavoittaa ihmiset pienryhmien kautta. Perinteinen seurakunta kutsuu: "Tule!" Soluseurakunnan kehottaa: "Mene!" Soluseurakunta kutsuu aktiiviseen palvelusvirkaan, ihmisille annetaan tilaa ja resursseja tehdä Jumalan tahto. Meidän tulee kokea Kristuksen ruumiin solun voima. G12-visio on näky soluista. Solut ovat ainoa mahdollinen tapa mobilisoida kaikki uskovat seuraamaan Jeesusta osana Hänen ruumistaan.


Miten solu toimii?

Soluilta

1.Kor.14:26 "Kun kokoonnutte yhteen, jokaisella on jotakin ennettavaa: laulu, opetus tai ilmestys, puhe kielillä tai sen tulkinta. Kaiken on tapahduttava yhteiseksi parhaaksi." Jos seurakunnalla on vain suuria jumalanpalveluksia, silloin tämä Raamatun opetus ei voi toteutua. Seurakunta on tarkoitettukin aivan kuin lentämään kahdella siivellä: Suuret seurakuntajuhlat ja kotisolut. Näiden kahden tasapainolla on suuri merkitys seurakunnan menestyksessä. Tahdomme iloita pelastuksesta, kuulla Jumalan sanan julistusta sekä tarvitsemme läheistä yhteyttä toisiin uskoviin. Tarvitsemme myös rakenteen, jonka kautta voimme asettaa Jumalan Sanan käytäntöön ja luonnollisella tavalla kertoa muillekin kokemuksestamme Jeesuksen seurassa.

Soluillassa ei ole kyse pelkästään uskovien yhteydestä vaan tavoite ja päämäärä on uusien ihmisten johtaminen Jeesuksen tuntemiseen. Solu on oikeastaan kuin seurakunta, joka tekee kaikkea sitä, mitä seurakunnan tuleekin tehdä. Soluillan tärkein aines ovat ihmiset - ei ohjelma. Illan tavoitteet ovat yhteyden syventäminen, rakentuminen ja näyn uudistaminen sielujen voittamisesta. Tärkeintä soluillassa on Pyhän Hengen läsnäolo. Apostolien teoissa kerrotaan, että seurakunta kasvoi joka päivä Pyhän Hengen virvoittavasta vaikutuksesta (Apt.2:47, 9:31). Pyhä Henki on solutoiminnan johtaja ja silloin soluelämä on mielenkiintoista ja palkitsevaa.


Solujen yhteys

Solu on ihmisruumiin perusrakenneosa. Ihmisruumis koostuu miljoonista yhteistyössä toimivista soluista. Jokainen solu kantaa DNA:ta, elämän geneettistä koodia. Ruumiin avulla voimme vaikuttaa ympäröivään maailmaa. Ilman ruumista olisimme ruumiittomia henkiolentoja, emmekä kykenisi muuttamaan maailmaa. Solu kykenee lisääntymään monistaen itsensä. Solu kykenee sopeutuman uusiin tehtäviin hormonien avulla. Kristuksen ruumis toimii kuin ihmisruumis.


Hengellinen DNA

Jeesuksen kutsuessa 12 opetuslasta syntyi ensimmäinen seurakunta. Hänen suunnitelmanaan oli muovata opetuslasten joukko, joka eli läheisessä yhteydessä. Jeesus siirsi opetuslasten joukkoon hengellisen DNA:nsa. Hän rakensi ihmissuhteita, opetti ja koulutti, antaen opetuslapsille vallan ja voiman lähettäen heidät palvelemaan ja evankelioimaan. Opetuslasten joukko oli ensimmäinen solu. "Nämä kaksitoista Jeesus kutsui olemaan kanssaan lähettääkseen heidät saarnaamaan ja valtuuttaakseen heidät karkottamaan saastaisia henkiä (Mark. 3:14-15)." Jeesuksen jälkeen Pyhä Henki jatkoi samaa työtä uskovissa. Helluntain jälkeen alkuseurakunta pysyi voimallisena ja elävänä kokoontumalla temppelissä ja uskovien kodeissa. (Apt. 2:41-47)

Apostoleilla oli näky soluista

Jerusalemin seurakunnasta kasvoi elinvoimainen, yliluonnollisella voimalla puettu seurakunta (Apt. 2:43). Apostolien tekojen seurakunta kantoi Jeesuksen geneettistä koodia (Apt. 4:13). Opetuslapset ymmärsivät rakentaa elämänsä Sanan varaan. Heidän yhteytensä oli niin läheinen, ettei kukaan kärsinyt puutetta. He evankelioivat Pyhän Hengen voimassa rikkinäisiä sieluja korjaten. He herättivät Jumalan ja ihmisten mielenkiinnon (Apt. 2:47). Jerusalemin temppelin tuhon jälkeen seurakunta laajentui nopeasti koko silloiseen tunnettuun maailmaan. Alkuseurakunta ei pystyttänyt kirkkorakennuksia. Miten seurakunta kasvoi näin räjähdysmäisesti? Kasvun takana olivat kodeissa kokoontuvat solut. Läpi kirkkohistorian Pyhä Henki on käyttänyt soluja kanavoimaan uudistavaa työtään. John Wesley järjesti uskoville opintoluokkia. Viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana kaikki räjähdysmäisesti kasvaneet seurakunnat ovat olleet soluseurakuntia.


Solun tunnusmerkit

Mitkä ovat aidon solun tunnusmerkit? Sillä on neljä tunnusmerkkiä. Solu ylistää, ravitsee, rakentaa yhteyttä ja evankelioi. Ylistys on Kristus-keskeistä. Ravinto ammennetaan Jumalan Sanasta, ja pääpaino on sen soveltamisessa arkipäivän elämään. Jäsenet seuraavat Jeesuksen opetusta Isän rakkaudesta rakastaen toinen toistaan ja etsiä yhteyttä. Toimiva solu pyrkii voittamaan sieluja ja tekemään opetuslapsia. (Matt. 28:19) Sielujen voittaminen ja opetuslapseus erottaa toimivan solun pelkästä raamattu- tai rukousryhmästä.

Ilman ylistystä solukokoukset ovat kuivia. Ilman Sanaa niiltä puuttuu tosi kristillisyys. Ilman Isän rakkautta ja keskinäistä yhteyttä solut ovat koleita. Ilman evankeliointia solu on sisäänpäin kääntynyt ja itseriittoinen. Canterburyn arkkipiispa William Temple lausui: "Seurakunta, joka elää itselleen, kuolee itsestään. Seurakunta on ainoa olemassaoleva instituutio, jonka tarkoitus on hyödyttää siihen kuulumattomia." G12-mallin neljän askeleen "Menestyksen portaat" pitävät huolen, että solu pysyy uskollisena sen todellisille päämäärille. Solu voittaa uskovia, lujittaa, johdattaa opetuslapseuteen ja lähettää. Kuin biologinen solu uskovien solu on Kristuksen ruumiin perusrakenneosa. Solu kantaa Kristuksen DNA:ta. Se pyrkii moninkertaistumaan, tuottaen itsensä kaltaisia soluja, astuen ylös menestyksen portaita. Se kykenee muuttumaan saavuttaakseen päämääränsä.


<< Sivu 1/6: Tiivistelmä G12-näystä | Sivu 3/6: Jumalan kohtaamisen viikonloput >>

../_html_img/dot.gif